Tony Robbins ja epätäydellisen täydellinen

savolainen_slaavikyykky_tonyrobbins

Katsoin eilen Tony Robbinsista kertovan uunituoreen Netflix-dokumentin ”I am not your guru”. Ensiminuuteilta lähtien on selvää, että tämän jenkkien oman, suorasanaisen, miespuolisen Maaret Kallion sanoma ja tyyli varmasti herättää ajatuksia (tiedoksi, olen suuri Maaret-fani). Ja ainakin minussa se resonoi positiivisella tavalla. Mutta googlettamattakin olen satavarma, että kaverin täytyy olla kiistelty hahmo.

Kovin tuttujen aiheiden parissa tämä elämänvalmentaja painiskelee uskonnollista hurmosta muistuttavissa vuosittaisissa seminaareissaan. Hän kertoo toisten auttamisen antavan syvällisempää merkitystä omaan elämään, se oli hänen vastauksensa kysymykseen ”miksi”. Tämä on monesti ”vakiokaava” toisten ihmisten auttamisen pariin hakeutuville. Heillä, kellä on itsellään ollut vaikeaa lapsuudessa ja nuoruudessa, on monesti halu (suoranainen tarvekin) auttaa muita. On kuitenkin muistettava, kuten suosikkiopeni Oamk:ssa (psykologian lehtori) on sen muotoillut, etteivät omat aiemmat kokemukset sinänsä tee kenestäkään hyvää auttajaa ja ne ovat kaukana minkään sortin edellytyksistä tulla sellaiseksi. Uskon kuitenkin, että aito vilpitön tahto ja motivaatio auttaa toisia voi kuitenkin olla jotain sellaista mitä ei helposti synny ilman omakohtaista kokemusta. Se, että nähdään toisen takia se extra vaiva. Se, että jokin meissä ”resonoi” toista kuunnellessa.

Elämän arvet

Dokumenttia katsoessani löysin yhteyksiä toimintaterapiaan mm. yhden (itselleni) merkityksellisen ja suoraviivaisen teorian muodossa, nimittäin psykososiaalisen viitekehyksen.

Jokaisella meistä on ”elämän arpikudoksesta”. Ongelmilla on silti tapana kasvattaa, ongelmat ovat lahjamme, mutta vain jos tunnistamme ne ja löydämme keinot sekä rohkeuden selättää ne. Tiedän etten olisi se Milan, joka tänään olen, ilman kaikkia niitä tapahtumia, jotka olen elämässäni kohdannut. Katsoessani itseäni peilistä, samalla sukeltaen syvälle silmieni taakse, sieluni syvimpiin sopukoihin, näen, että olen menneisyyteni summa. Tuolla hetkellä osaan olla täydellisen armollinen itselleni, hyväksyä itseni, koska olen epätäydellisyydessäni täydellinen. Olen minä. Olen ainutlaatuinen. Samoin olet sinäkin.

Meidän täytyy sanoa nuo sanat itsellemme, toistuvasti, sillä arjen keskellä unohdamme ne niin kovin helposti. Ehdoton rakkaus ja hyväksyntä, kukapa meistä ei olisi niitä kaivannut ja kaipaisi edelleen, mutta aikuisena tärkein äänilähde niille on oma suusi ja se miten puhuttelet itseäsi.

Miksi niin monille meistä tämä on niin kovin vaikeaa, olla armollinen itselleen? Väitän, että vastaus löytyy useimmiten lapsuusajan kiintymyssuhteista (ja siten psykososiaalisesta viitekehyksestä). Isä ja äiti, nuo luomakunnan tärkeimmät olennot jokaiselle meistä. Ja kukapa muukaan heidät valmeentaa iseiksi ja äideiksi kuin heidän omat vanhempansa. On helppoa tulla isäksi tai äidiksi, mutta missäpä annetaan ajo-opetus hyvään vanhemmuuteen? Kuka meissä lopulta määritteleekään omat vaatimuksemme itseämme kohtaan? Jätän tämän kysymyksen hautumaan ja jatkan aiheesta myöhemmin postauksissani.

Summa summarum

Tony Robbins jää mieleen mielenkiintoisena, itselleen rehellisen oloisena, oman tien kulkijana. Hän poimii yleisön joukosta ihmisen kerrallaan, antaa tälle mikin ja sitten konfrontoi tätä, täysillä, päin näköä. Ja hänellä on siinä pointtinsa. Olen samaa ”koulukuntaa”, joskin käyttäisin vähemmän kirosanoja ja enemmän ”esileikkiä”.

Paikoitellen meno äityy erityisen siirappiseksi esim. hetkenä, jolloin assistentti backstagella pistää pipetillä pari ruiskautusta jotain lientä kaverin suuhun, jonka jälkeen tämä hyppii minitrampoliinilla pari pomppua, tekee käsillään parit bodycompat liikkeet ilmassa ja menee sen jälkeen lavalle. Minä nauroin ääneen tuossa kohtaa, mutta kun ihran sivaltaa pois päältä niin kyllä siellä sitä kiinteää sisustakin on. Se on vain verhottu suureelliseksi paisuneen shown ja 4 995 $ hintalapun alle. Ja ennenkaikkea se pitää malttaa nähdä.

Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän dokumentin, et voi siinä menettää kuin korkeintaan muutaman tipan silmäkulmastasi, sillä vaikka dokumentti onkin tehty kritiikittömästä näkökulmasta niin se onnistuu koskettamaan aidosti (jos vain annat sen).

Heal the boy and the man will appear.”