Mikä liikuttaa minua

savolainen_slaavikyykky_liikuttaa_minua

Liikunta astui elämääni vasta 31-vuoden iässä keväällä 2011. Tuolloin alkoi monella tapaa uusi kappale elämänkirjassani. Ero pitkäaikaisesta tyttöystävästä toi yllättäen mukanaan ajanjakson, jota voin parhaiten kuvailla termillä ”elämäni kesä”. Se tarkoitti itsensä uudelleen löytämistä ja elämään rakastumista. Tiedätkö, se tunne, kun jokainen auringonnousu näyttää ja tuntuu vaan niin sairaan kauniilta. Ja kun jokainen sisäänhengitys tuntuu sytyttävän jokaisen solun sisälläsi aivan eri tavalla kuin ennen.

Aloitin liikunnan belgianpaimenkoirani kanssa alati pitenevien kävelylenkkien muodossa, jotka nopeasti muuttuivat vakiomittaisiksi ~10 km juoksulenkeiksi. Samoihin aikoihin aloitin salitreenin työpaikkani VTT :n kuntosalilla (ilman varsinaisia tavoitteita tai saliohjelmia). Tupakki jäi myös pois kuvioista. Jälkeenpäin tarkastellen tapahtui selkeä ”ETR” (ElämänTapaRemontti), voimakas halu olla paras versio minusta. Kutsun sitä myös itseään voimistavaksi positiiviseksi spiraaliksi, koska liikunta vielä lisää tuota hyvänolontunnetta. Ja se on edelleen se pääsyy miksi liikun ja miksi niin monipuolisesti ja itselleni mielekkäillä tavoilla.

Vanhemmilta sisäänhengitettyä

Tykkäsin lapsena koulun liikuntatunneista, vaikken erityisen hyvä ollutkaan missään. Olin keskitasoa kaikessa ja innokas aina osallistumaan ja pelaamaan, myös välitunneilla. Saattaa olla aika jo kullannut muistot, mutta kyllä ala-asteella pesäpallo lensi kovaa ja kauas. Ja muistan ne ~10 pisteen katkeamattomat lentopallosyöttöjen sarjat sekä sankarilliset polvia polttaneet liu’ut tekokuituiset verkkarit jalassa nostamaan sitä vähintään 3 metriä yli takarajan menevää palloa 😀

Vanhemmiltani en omaksunut minkäänlaista liikuntakulttuuria lapsena, korkeintaan kriittisen suhtautumisen omaan vartaloon. He eivät olleet liikunnallisia vaan läpi elämäni ylipainoisia, aina laihduttamassa, aina tyytymättömiä ulkoiseen olemukseensa. Opin isältäni, että urheilijat ovat tyhmiä ja liikunta turhaa. Ja selvästikin sohvalla makaaminen oli vastavuoroisesti jonkin sortin korkeakulttuuria.

Me kaikkihan perimme vanhemmiltamme tavan puhutella itseämme ja omaa vartaloamme. Väistämättä siellä ne minunkin ajatusteni alkusiemenet on kylvetty. Minulla on vaativa, kriittinen suhtautuminen itselleni tärkeisiin asioihin ja tämä näkyy myös suhtautumisessa liikuntaan. Olen saanut opetella puhumaan lempeästi itselleni, olemaan armollinen, olemaan suorittamatta, eritoten kun kaikki ei ole aina itsestä kiinni. Työtä on silti paljon jäljellä.

En ole itse ollut ikinä ”lihava” tai ylipainoinen, mutta tekemättömyys alkaa näkymään viimeistään iän (30+) myötä vartalolla. Yhdessä hidastuvan aineenvaihdunnan kanssa resepti on valmis vähintään viskeraalisen rasvan kertymiselle. Ensimmäisen kerran heräsin tilanteeseen kun mietin miksi moottoripyöräpuku tuntui aina kutistuneen talven aikana. Painoin muistaakseni ”pahimmillaan” 74 kiloa, joka ei nyt 172 senttiselle ole vielä kovin erikoinen luku. Kehonkoostumus oli kuitenkin vääränlainen.

Suunnitelmallinen treeni

Kun olin ensin keväästä 2011 alkaen vuoden verran ”herätellyt” niin kuntopohjaani (kestävyyskuntoa) kuin kutitellut esiin kadonneita lihaksiani omin neuvoin oli aika ottaa seuraava askel. Se tapahtui suunnitelmallisen kuntosalitreenin myötä, jonka aloitin 08/2012 Kynsilehdon Vocatumilla. Ensin tuli 2-jakoinen viikoittainen treeni, joka muuttui nopeasti 3-jakoiseksi. Iso kiitos personal trainer Lauralle pätevistä treeniohjelmista, joita sittemmin jalostin itse eteenpäin. Tavoitteeni ovat edelleen samat kuin mitä 4 vuotta sitten kysyttäessä sanoin: ”fitti kroppa, jossa on lihaserottuvuutta ja josta on monipuolisesti kaikkeen liikuntaan.”

Ensimmäisen 12kk aikana kävin 106 kertaa salilla ja tulokset alkoivat näkyä. Vocatum oli hyvin miellyttävä sali, hiljainen (ei musiikkia) ja varustettu uusilla, laadukkailla TechnoGymin tuotteilla. Opin myös sen, että kun kuntosali sijaitsee lähellä kotiasi tulee siellä myös helpommin käytyä!

Vocatumista seuraava sali oli 08/2013 alkaen Ritaharjun EasyFit, joka oli hyvin Vocatumin oloinen sillä erolla, että personal trainer palvelujen käyttö ei kuulu kiinteänä kk-hintaan.

EasyFit :stä jatkoin Oulun keskustaan muuton myötä 09/2014 alkaen Liikuntakeskus Hukkaan, jossa olen edelleen (joskin väliin on mahtunut pidempiäkin taukoja johtuen erilaisista leikkauksista). Hukassa käyvät myös lähes kaikki ystäväni. Hukka on ylivoimaisesti monipuolisin palvelutarjonnaltaan. On neljästä tenniskentästä lähtien aivan kaikki, ryhmäliikuntaa, sulkapallokentät, useita kuntosaleja, jne.

Summa summarum

Tähän astisen elämän paras ”kuntohuippu” osui vuoden 2013 loppupuolelle ennen kuin alkoivat omat ”urheilija ei tervettä päivää näe” jaksot (näistä lisää myöhemmissä postauksissa). Kehonkoostumismittaus näytti tuolloin erittäin hyvältä. Rasvaprosentti oli 12-13% luokkaa, oli voimaa ja kestävyyttä sopivassa suhteessa, leposyke 40-45 bpm. Ja eritoten se tärkein ”mittari” (peili) näytti hyvältä ja miellytti omaa silmää. Harrastin liikuntaa monipuolisesti vähintään 10 tuntia viikossa, monesti 14-15 tuntiakin. Kuntosalin lisäksi kävin pelaamassa jalkapalloa, futsalia, salibandyä, sulkapalloa ja frisbeegolfia, tein 8-15 km lenkkejä ja hiihdin. Paino ei ollut juuri muuttunut, n. 67-69 kiloa se on ollut aina siitä lähtien kun treenaaminen alkoi, mutta kehoskoostumus erosi (rasva oli vaihtunut lihakseen).

Tällä hetkellä alla on pitkä, yli puolivuotinen, itsekurin täyteinen kuntoutumisjakso lonkkaleikkauksen jäljiltä. Liikuntamäärät ovat palanneet entiselleen eikä kaukana olla enää tuosta vanhasta kuntohuipusta. Voisin jopa uskaltautua pitkästä aikaa InBody -kehonkoostumusmittaukseen. 🙂