Preludi – Oamkin lukuvuoden avajaiset

savolainen_slaavikyykky_oamk_preludi_01

Tiistaina 6. syyskuuta juhlittiin Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) lukuvuoden avajaisia. Illan päättää joka vuosi Preludi eli toisinsanoen haalaribileet. Tapahtuma järjestetään nykyään Ouluhallissa ja kerää vuosittain n. 3 000 osallistujaa. Minä ja 12 muuta vuosiluokkani ”toitsua” otimme osaa tapahtumaan tänäkin vuonna (toitsu = toimintaterapiaopiskelija). Kuten kuvastakin voi päätellä on toimintaterapia hyvin naisvaltainen ala siinä missä muutkin sosiaali- ja terveysalan tutkintolinjat. Olen ainoa luokkani jäljellä oleva mies (meitä aloitti 3 vuonna 2014) eikä muinakaan vuosina juuri tätä enempää miehiä ole ollut.

Ensimmäisen kerran olin mukana Preludissa jo vuonna 2006 opiskellessani ensimmäistä tutkintoani Oamk :lla (kulttuuriala, medianomi). Silloin ei tullut hankittua kulttuurialan viininpunaisia haalareita, joka on jälkikäteen harmittanut. Vahinko on kuitenkin nyt korjattu sote-alalla opiskelun myötä ja vanhakin jaksaa. 😉

Preludin pääesiintyjä oli ysäri-ihme Waldo’s People, jota ennen ja jälkeen yleisöä viihdytti DJ Santtos. Edelliset näkemäni livekeikat olivat Muse ja Sia, eikä tämä nyt ihan samaan yltänyt. 😀

On tosin tunnustettava, että ”1000 Ways” kyllä iski tämän silloin 20-vuotiaan puolisavolaisen rytmitajuun tullessaan ulos vuonna 2000, mutta ehkä tuo Apulannan ”Anna mulle piiskaa” coveri olisi saanut jäädä syntymättä. Hauska ilta kaikkinensa ja tässä muutama kuva sekä neljä videota sen varrelta.