220 vuorokautta

savolainen_slaavikyykky_220_vuorokautta

Siinä missä monet suomalaiset ryhdistäytyvät joulunajan tissuttelun jäljiltä tipattomalla tammikuulla oli minulla ”tipallinen tammikuu”. Toisinsanoen, aivan kuten muinakin aikoina elämässäni tähän asti saatoin käydä jonain viikonlopun iltana ”parilla” esim. leffateatterin jälkeen. Historiankirjani päihteiden kanssa on muutenkin yhtä ohut kuin kirja Italian armeijan uroteoista 2. maailmansodassa. Kuppiin en ole ikinä sylkenyt, mutta olen käyttänyt alkoholia kohtuudella, jopa niin kohtuudella, että työterveyslääkäri totesi työhöntulotarkastuksessa minulla olevan vauvan maksan (arvoni olivat normaalien viitearvojen alapuolella). Ainoa ongelmani oli se, että alkoholin kanssa maistui tupakka. Ja se taas jää helposti päälle.

220 vuorokautta

Saapui helmikuun 5. päivä ja pitkään odottamani lonkkaleikkaus (FAI-lonkka, tähystys). Tiesin, miten tärkeää on maksimoida kuntoutumisen todennäköisyydet joka aspektilla. Tulisi olla mm. tarkka siitä mitä suuhunsa pistää, jotta tulehdusriski minimoituu. Lisäksi, 4 viikon ajan kyynärsauvoilla kulkiessa sitä ei tullut pieneen mieleenkään käydä edes yksillä, sillä konkkaaminen oli muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Ja niinhän siinä sitten kävi. Otin kuntoutumisprosessin niin vakavasti, että nyt 220 vuorokautta myöhemmin en ole edelleenkään ottanut pisaraakaan alkoholia. Ja väliin on mahtunut mm. opiskelijoiden vappurastien kiertäminen soten haalareissa, ja jos ei silloin ota niin koska sitten. 😀

Miksi sitten lopettaa kokonaan jos se ei ole ongelma alunperinkään? Koska voin. Koska välitän itsestäni ja kehostani. Koska näen paljon vaivaa sen eteen, että se voisi hyvin, joten miksi ulosmittaisin työtäni? Koska haluan hakea mielihyvän kokemukset itsestäni, en ulkoisesti kemikaaleista. Koska minulla on kyllin vahva itsetunto siihen, sillä on helpompi juoda kuin olla juomatta. Kyse on myös näyttämisen halusta itselleni, todistus jostakin, osoitus itsekurista ja -kontrollista. Halusta olla parempi versio itsestäni.

Toimintaterapiankin teorioista tuttu käsite ”motivaatio” on psykologisesti kiehtova asia, sillä sen kanssa käy parhaimmillaan kuten minun kohdalla – ulkoinen motivaatio muuttuu sisäiseksi (tähän lempiaiheeseeni palataan myöhemmissä postauksissa). En ole silti absolutisti vaan katson, että tarpeeksi hyvän syyn tullessa esiin voin juoda muutakin kuin ginger alea jäillä. Tosin alati vaikeammaksi on käynyt sen tarpeeksi hyvän syyn kuvitteleminen, sillä niin täysin sieluin olen nauttinut siitä, että on hyvä, energinen ja puhdas olo kaiken aikaa. Ja tulee kuitenkin muistaa, että päihteistä pidättäytyminen ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, mutta heistä kyllä tulee parempia versioita itsestään. Ja olet aina valmis lähtemään liikkumaan, myös lauantai- ja sunnuntaiaamuisin. 😉

Reaktioita ja haittavaikutuksia

Olen huomannut hieman yllätyksekseni, että raittius aiheuttaa erilaisia reaktioita ympärilläsi. Olen keskustellut asiasta joidenkin ystävien kanssa ja heillä on hyvin samansuuntaisia havaintoja. Luokittelisin suhtautumiset neljään eri luokkaan:

  • on niitä, joista se on tosi hyvä juttu, good for you ja peukku ylös
  • on niitä, joita asia syystä tai toisesta selvästi hieman ärsyttää (otaksun sen johtuvan siitä, että he eivät usko pystyvänsä itse samaan)
  • on niitä, jotka olettavat automaattisesti, että sinulla on täytynyt olla megalomaaninen viinaongelma, koska muutenhan viinan tulisi maistua joka viikonloppu
  • ja on niitä, jotka humalapäissään haluavat saada sinut väkisin juomaan ja suuttuvat jos et ota (otaksuen sinun pitävän itseäsi nyt parempana ihmisenä kuin mitä he, tämä tulkintahan siellä on rivien välissä)

Aidot ystävät kyllä ymmärtävät ja pitävät seurastasi sellaisenaan, varsinkin jos kykenee olemaan eläväinen, sosiaalinen ja humoristinen seuramies nollat puhaltaessakin. Enkä minä muita moralisoi, seurassani saa ja voi ottaa ilman päihdevalistusta. Mutta mitä tämä suhtautuminen kertoo laajemmin suomalaisesta (viina)kulttuurista? Koko tipaton tammikuu on ilmiönä aivan sairaan surullinen ja antaa väärän signaalin. Ettäkö yhden kuukauden raittius on jonkin sortin suursaavutus? Yhtä surullista kuin se, että lainsäädännöllä pitää rajata oluen myyntiä aamu 09.00 ja ilta 21.00 välille, koska ihminen yksilönä ei enää siihen kykene. Tai määritellä alkoholikäytön ”vielä kohtuullinen annosmäärä” niin ylös (miehillä 21 annosta / viikko), ettei tästä maasta löydy ihmistä, joka ei ennenpitkää alkoholisoituisi Panimoliiton suosituksia noudattaessaan (otti hän sitten 3 olutta joka ilta tai viikonloppuna 10+10).