”Päihdetyö terapiatyössä” -opintojakso

savolainen_slaavikyykky_paihdetyo

”Päihdetyö terapiatyössä” oli 3 op :n opintojakso, joka kesti koko marraskuun. Ja avot millainen opintojakso! Ei harmittanut lainkaan herätä maanantaisin klo 08.15 kouluun. Oppitunnit käytiin yhdessä sosionomien kanssa, joille opintojakso jatkui toisenkin 3 op verran pakollisena. Toimintaterapeuteille tuo jälkimmäinen puolikas kulki vapaasti valittavan ”päihderiippuvaisen asiakkaan kanssa työskentely” nimellä. Tälle joulukuun ajan kestäneelle syventävälle opintojaksolle jatkoi meistä lisäkseni vain yksi. Se on harmi, sillä tunsimme, että vasta jälkimmäinen opintojakso solmi kokonaisuuden yhteen (opintojaksosta on tulossa kokonaan erillinen postaus). Tällaisia erityisen antoisia opintojaksoja oli myös kuluvan vuoden alussa 2. lukuvuoden keväällä. Ne olivat vapaasti valittavat ”kriisipsykologia” ja ”kuvallinen ilmaisu”. Heti ensimmäisen lukuvuoden alussa oli kovasti kaikille mieluinen ”minän tietoinen käyttö”. Viimeksi mainitusta on aikomus kirjoittaa joskus muistiinpanojen pohjalta postaus, mahdollisesti ensiksi mainituistakin jos oikein innostun.

Karmivan kiehtova aihe

Opintojaksojen myötä opinnäytetyöni aihe sai lopullisen sinetin, sillä huomasin miten paljon päihde- ja mielenterveystyö kiehtoo minua ja kuinka tiedonjanoinen olen aiheesta. Suuren kiitoksen ansaitsee opettajamme, joka oli ihailtavan suvereeni kokemuksellaan ja auktoriteettinen läsnäolollaan. Hänestä ei voinut olla pitämättä, mutta joitakin hän saattoi pelottaa itsevarmuudellaan ja suoruudellaan. Minä tykkään konfrontoinnista ja siitä ettei yritetä miellyttää vaan sanotaan asiat niinkuin ne ovat. Uskottavasti, rehellisesti, suoraan – vaikka vähän kipeää tekisikin, sillä epämukavuusalueilla tuppaa oppimaan itsestään ja elämästä isoja asioita. Viimeisellä tunnilla opettaja kysyi jokaiselta opiskelijalta tavoilleen uskollisesti lyhyesti tykittäen: ”mitä jäi päällimmäisenä mieleen kurssilta”. Mietin hetken ja vastasin, että ”eihän tässä ole kyseessä päihdekurssi vaan syväluotaus ihmisyyteen ja inhimmillisyyteen”. Ja sitä se todellakin oli – pelottavan kiehtova sukellus syviin vesiin, jotka lainehtivat meissä itsessämme, sillä riippuvuudet asuvat meissä kaikissa. Opinnäytetyöni kulkee tällä hetkellä työnimellä ”Kognitiiviset lähestymistavat päihde- ja mielenterveyskuntoutujan toimintaterapiassa”. Siitä aikanaan lisää.

Tulin lukeneeksi jo alkusyksystä HS :n kolumnin ”Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle” ja se kolahti joka sanalla. Oppituntien aikana aloin yhä enemmän ymmärtämään kuinka harvat ihmiset kestävät ”tyhjyyttä”. Sitä ei haluta kohdata eikä varsinkaan elää sen kanssa, sillä tyhjyydessä joutuu kohtaamaan itsensä. Tuntematon pelottaa niin kauan kunnes siihen tutustuu. Jokaisen päihde- ja mielenterveystyötä tekevän ammattilaisen tulisi olla syvästi tietoinen itsestään ja omista riippuvuuksistaan. Eikä vähiten siksi, että terveydenhuollon henkilökunnassa on suhteessa enemmän päihderiippuvaisia kuin muissa ammattiryhmissä. Näkisin, että olet ammattilaisena 100 % uskottava vain jos elät niin kuin saarnaat. Erityisesti lasten ja nuorten parissa työskennellessäsi annat päihteettömällä esimerkillä turvallisen aikuisen mallin. Sitähän sinä olet heille, halusit tai et – aikuisen esikuva.

Suomessa on tällä hetkellä n. 400 000 päihderiippuvaista. Viranomaismerkintöjen mukaan vanhempien päihdeongelma koskettaa n. 70 000 lasta. Luku on siis tosiallisesti vielä karmivampi. Suurin ongelma tulee ahdistusta ja masennusta aiheuttavasta teollisesta liuottimesta, joka tuhoaa peruuttamattomasti mm. pikkuaivoja aiheuttaen lopulta kroonisen, parantumattoman sairauden.  Alkoholi on päihteistä ainoa, jonka vieroitusoireisiin voi kuolla ja jonka paras hoito on ennaltaehkäisy. Päihderiippuvuushoidoista ei löydä hevin luotettavaa, tutkittua tietoa. Jenkkilähteissä kerrotaan esim. AA :n 12 askeleen ohjelman onnistuvan 5-10 % hoitotuloksella. Toisaalla lukemaksi sanotaan 30 %, mutta mittaustapakin on kaunisteleva. Lapuan Minnesota-hoidon yhteydessä kerrotaan yli 90 % hoitotuloksesta, joka olisi suorastaan loistava. Lukemani perusteella Minnesota-hoito vaikuttaa yhdestä parhaimmista hoitokeinoista alkoholismiin.

Riippuvuuden synty

Sanovat, että terve riippuvuus omiin vanhempiin korvautuu myöhemmin jollain muulla ja että lopullinen irtaantuminen äidistä tapahtuu vasta kun äiti kuolee. Voin hyvin uskoa molemmat väittämät. On myös sanonta, että paras keino nuoren miehen syrjäytymisen ehkäisyyn on tyttöystävä. Ostan tämänkin ajatuksen. Minua kiinnostavat syyt päihteiden käyttöön, koska se on valinta, johon vaikuttaa se, mitä elämältä on odotettavissa ja se onko mitään menetettävää. Mitä vähemmän on odotettavaa tai menetettävää niin sitä helpompaa on valita päihteet. Jokainen ihminen on mielihyvähakuinen. Päihderiippuvuus onkin pyrkimystä olotilaan, jota ei uskota selvinpäin saavutettavan. Riippuvuus muodostuu olotilaan eikä niinkään aineeseen. Mitä nuorempana aloittaa päihteiden käytön niin sitä kovempi riippuvuus ja huonompi ennuste (=riski ajautua ”koviin aineisiin”). Kaikki päihteet muovaavat erityisesti kehittyvässä iässä olevien nuorten aivojen mielihyväkeskuksen toimintaa ja kun normaalit mielihyvää antavat asiat eivät saakaan viisaria värähtämään niin arki alkaakin ”lyömään tyhjää”.

Uskon, että usein päihteiden käytön taustalta löytyy ahdistusta aiheuttava trauma, jota ”itselääkitään” kunnes lääke itsessään alkaa aiheuttamaan ahdistusta ja masennusta. Viinaa ei pitäisikään ottaa ikinä kriisiin vaan ainoastaan kun menee hemmetin hyvin,sillä se itsessään tuottaa masennusta. Mikä on se mahdollinen käsittelemätön trauma taustalla? Mikä saa toisen turruttamaan jotain minkä toinen pystyy kohtaamaan? Onko taustalla jokin ryppy esim. lapsuuden kiintymissuhteissa? Miksi jonkun psyyke kestää sen ja toisen ei? Miksi joillakin on rohkeutta kohdata trauma ja toisilla ei? Miksi joillakin syntyy motivaation kipinä elämään ja toisilla ei? Mikä erottaa selviytyjät muista? Jos taustalla ovat elämän käsittelemättömät kolhut niin väitän, että vain asioiden käsittelyllä saavutetaan pysyvä muutos. Kaikki muu on vain oireiden hoitoa syihin paneutumatta. Kenenkään elämäntarina ei tee hänestä huonoa, eihän hän itse sitä valinnut. Uskon, että vasta kun oma menneisyys ollaan avoimesti valmiita liittämään osaksi omaa elämäntarinaa on minuus ehyt. Vahvat ihmiset hakevat apua terapiasta, mutta kaikista ei ole muuttamaan omaa asennettaan omaan menneisyyteensä. Miksi jotkut kykenevät aikuisena muuttamaan omaa suhdettaan historiaansa ja toiset eivät? Entäpä jos trauma on niin nuorena koettu ettei ihminen muista aktiivisesti vaan ainoastaan affektiivisesti, eli hänen tunnepuoli resonoi?

Arvot, asenteet ja ihmiskäsitys

Oppituntien jälkeen teimme pienryhmissä dialogista reflektiopäiväkirjaa kyseisen päivän aiheen ympäriltä. Meidän nelihenkinen ryhmä tuotti 34 sivua pohdintaa. Opintojakson myötä aivan jokainen löysi itsestään riippuvuuksia jos tarkasteli itseään rehellisesti. Niitä olisi löytänyt kukkahattukuvioiseen hameeseen pukeutunut pyhäkoulutyttökin. Helppoa aiheen käsittely ei ollut kenellekään. Alttius riippuvuuksiin on hyvä tunnistaa, sillä jokaisessa meissä niitä on. Aistin, että minun oli selvästi keskivertoa helpompi olla tunneilla. Olinhan tehnyt tuota oman elämän tarkastelua ja ”asenneilmastoni” oli jo valmiiksi hyvin lähellä opettajan vastaavaa. Toisaalta, pohdin voiko kurinalainen eläminen ja tiukka itsekontrolli muodostua riippuvuudeksi. Ja kyllä, jos ei kykene antamaan itselleen ”löysiä”. Samoin voi käydä liikunnan muodostuessa pakonomaiseksi toiminnaksi. Tai seksin, sokerin, syömisen, pelien, uskonnon, työn, jne.

Se mistä haemme mielihyvämme on mikä erottaa meidät toisistaan. Minä saan sitä liikunnasta ja siitä, että näen miten kehoni kehittyy ja voi hyvin pitäessäni siitä huolta. Arvostan itseäni enemmän kun pystyn itsekuriin ja voimakkaaseen tahdonvoimaan. Juuri siihen, jonka menettää helposti päihteillä. Haluan olla vahvin ja paras versio itsestäni. En ole ennen kiinnittänyt päihteettömyyteen liiemmälti huomiota, mutta nykyään ihailen suuresti ihmisiä, jotka pystyvät siihen. He, ketkä pystyvät vastustamaan houkutuksia. Heitä, ketkä eivät keksi luvan antavia uskomuksia ja oikeutuksia nopean mielihyvän valinnalle. Se on mielenlujuutta, jota voi harjoittaa ja kehittää, mutta se vaatii alkuunsa paljon. Moni saattaa pitää näitä asioita mahdottomina itselleen, mutta luulen, että aika moni yllättäisi itsensä jos vain kokeilisi.

Omat arvot, asenteet ja ihmiskäsitys joutuivat tiukkaan syyniin. Ne asuvat syvällä juurtuneina meissä. Opimme, että ”emme koskaan pysty empatisoimaan ihmistä, jota inhoamme”. Oppituntien jälkeen ei kertaakaan ollut kellään kevyt olo vaan pikemminkin ahdistava. Ajatuksia pyöri paljon päässä – erityisesti sen kerran jälkeen kun keskustelimme ”kokemusasiantuntijoiden” kanssa. Toinen heistä oli ollut 20 vuotta morfiinikoukussa ja toinen 10 vuotta subutex-käyttäjä. Molemmat olivat päässeet kuiville korvaushoidolla. Mielenpainuvaa ja vaikuttavaa oli heidän hyvin jyrkkä suhtautuminen kaikkiin päihteisiin, alkoholi mukaanlukien. Eritoten kannabisvastaisuus asui molemmissa voimakkaana ja vakuutuin ”porttiteoriasta” vaikken uskokaan, että kaikki pitkäaikaiskäyttäjätkään ajautuvat kovempien aineiden pariin. He kertoivat, että mielihyvää tuottavat nykyään aivan tavalliset asiat. Kun on kokenut helvetin niin elämän pienistä jutuista osaa olla kiitollinen. Nyt osaa katsoa lähelle.

Riippuvuuksia on toki muitakin kuin kemiallisia. Yksi mikä tuli varsin selkeästi esille alkoholistien tarinoissa oli läheisriippuvuus. Stereotyyppinen tarina oli se miten mies joi ja nainen mahdollisti sen. Siivosi oksennukset ja hoiti kotia niin ettei kukaan huomannut. Kyseessä on ”sairas symbioosi”, jossa parisuhde ei edes toimisi ilman tätä molemminpuolista riippuvuutta. Nainen ylläpitää olosuhteita, jotka mahdollistavat miehen juomisen. Jos mies raitistuisi niin parisuhteen dynamiikka hajoaisi, sillä naiselta poistuisi se itseään heikompi hoivattava. Olen itsekin nähnyt läheltä tällaisia ihmissuhteita, jopa nuorehkoilla naisilla. Ne tuppaavat toistamaan samaa kaavaa yhä uudelleen. Taustalla on monesti oman isän tai äidin päihderiippuvuus ja kotoa opittujen toiminta- ja käyttäytymismallien toistaminen. Olisi tärkeää hoksata ettei pidä aina uskoa mitä itse ajattelee ja kyseenalaistaa opittuja malleja. Ihmisen kokema syvä arvottomuuden tunne on eräs tekijä, joka on omiaan riippuvuuksien synnylle.

Muutoksen avaimet ja läsnäoleva kuunteleminen

Olin Maaret Kallion seminaariluennolla Oulun Yliopistolla syksyllä 2015 ja sieltä jäi mieleeni eräs teesi, jota hän käytti parisuhdeterapiaa koskien: ”vain kuollut suhde ei potki”. Kun vielä syytellään ja sätitään toista niin parisuhteella toivoa. Huomaan tämän saman yhteyden päihdekäyttäjän sielunmaisemassa, sillä niin kauan kun vielä nousee tunteita on toivoakin. Kun jäljellä on enää välinpitämättömyyttä niin on syytä olla todella huolestunut. Pelkillä tunteilla ei silti pitkälle pötkitä vaan tarvitaan haluja ja valmiuksia. Pelkällä halulla ei myös tapahdu mitään vaan pitää olla valmiudet halujen toteuttamiseen. Ongelmallinen muna / kana -ilmiö, sillä päihteet ovat vieneet tahdonvoiman. Ja milläs lopetat päihteet ilman tahdonvoimaa? Motivaatio ei selvästikään voi tällöin olla sisäsyntyistä vaan tarvitaan ulkoinen interventio (katko, vieroitushoito). Rehellinen pitää myös olla sen suhteen, että käytännössä raitistuminen vaatii muutoksia ystävyyssuhteissa, usein myös parisuhteessa. On kysyttävä itseltään onko minulla oikeita ystävyyssuhteita vai vain piirileikkiä alkoholin ympärillä. Kohdataanko aidosti vai ei. Opimme myös, että ”lähelle on vaikea nähdä”. Tämä toistuu tarinoissa jatkuvasti. Omaisen on vaikeaa kohdata ongelmia, koska ollaan itse ”samasta puusta”.

Riippuvuuksien kanssa pitää luopua ymmärtämisestä, sillä olemme kaikki yksilöllisiä emmekä voi ikinä täysin ymmärtää toista. Päihteet etäännyttävät käyttäjänsä omasta itsestään ja tunteistaan. Tulee helposti ”minä vastaan muut” -asetelmia. Meidän täytyy liittoutua kuntoutujan kanssa samalle puolelle hänen problematiikkaansa vastaan. Tässä ammattilainen voi tehdä suuria kun ihmiselle tulee kokemus, että hän on ongelmistaan huolimatta silti jotakin. Riippuvuuden näkeminen hoidettavana sairautena tuo monesti helpotuksen ja saattaa poistaa häpeää aiheen ympäriltä. Häpeän näkökulma toistuukin lähes aina riippuvuuksista puhuttaessa. Se on totaalinen tunne, jota kukaan ei kestä pitkiä aikoja. Syyllistäessä häpeä voimistuu ja tuomitsemista tulisikin välttää, sillä päihteiden käyttäjät ovat kyllä tuominneet itse itsensä.

Ammattilaiselle kyky uskaltaa olla lähellä ja kuunnella on tärkeää. Kohtaaminen on erityisen tärkeää, koska päihderiippuvainen on etääntynyt omasta itsestään ja tarvitsee sinun heittäytymistä peiliksi. Peiliä tarvitsee meistä ihan jokainen, mutta harva osaa olla kiitollinen ystävästä, joka uskaltaa laittaa kapuloita rattaisiin ja sanoa suoraan mitä ajattelee sinusta. Emme halua konfrontaatioita, pelkäämme loukkaavamme toista. Loukkaantumisen pelko onkin yksi tapa sulkea pois vuorovaikutusta. Loukkaantumista ei tulisi pelätä, saahan ihminen loukkaantua, mutta se tekee kipeää, koska meillä on hyväksytyksi tulemisen tarve.

Läsnäolo hoitaa, ei ymmärtäminen, mutta läsnäoleminen on vaikea taitolaji. Opimme tämän varsin karulla tavalla motivoivan haastattelun harjoituksessa, jossa tarkoitus oli kysellä kommentoimatta, kuunnella kiinnostuneesti ja osoittaa läsnäoloa. Opin miten surkea kuuntelija osaan huonoimmillani olla. Ei auta kuin nöyrästi ottaa onkeen ja täst’edes muistuttaa itseä asiasta jos siihen syyllistyy. Tieto lisää myös tuskaa, sillä asiaan valveutuneena se alkaa häiritsemään yhä enemmän myös muissa. Kuunteleminen ei ole omien kokemusten vertailua toisen sanomaan. Loppujen lopuksi sitä huomaa miten harva ihminen osaa aidosti olla läsnä. Tyhjän tilan ja hiljaisuuden sietäminen vaatii harjoittelua. Ja hiljaisuuskin voi puhua omaa kieltään. Opin miten voin kuunnella ihmistä silloinkin kun hän ei puhu.

Summa summarum

Riippuvuuksien tarkastelu toi suurimman loikan ammatillisessa ja terapeuttisessa ajattelussa mitä olen kokenut näin lyhyesssä ajassa opintojeni aikana. Myös oman minän tarkastelun myötä tapahtunut henkinen kasvu oli merkittävää. Nautin aiheen tutkimisesta ja olen ylpeä siitä etten pelkää tarkastella itseäni ja omaa toimintaani hyvin kriittisesti. Uskon, että minulla on paljon annettavaa tälle aiheelle ja voin kuvitella työskenteleväni sen parissa valmistuttuani. Valitettavasti työtä varmasti tulee riittämäänkin, sillä pelkästään tuleva alkoholilain uudistus tullee merkittävästi lisäämään ongelmia. Muiden huumausaineiden kohdalla voisi taas kärjistäen sanoa, että kokeile ennemmin venäläistä rulettia kuin niitä, sillä jäät todennäköisemmin henkiin ensiksi mainitusta.

Huomaan tulleeni opintojakson myötä entistä päihdevastaisemmaksi. Olen ollut aiemmin yksi niistä, jotka ovat nauraneet Päivi Räsäsen kommenteille. Nyt oikeastaan hävettää. Oikeassahan hän on ollut kaiken aikaa. Suomalainen yhteiskunta on niin alkoholilla kyllästetty, että järjen ääni on jo niin pienessä vähemmistössä, että se aiheuttaa kummaksuntaa. Mutta tuomitseminen ei auta ketään, sillä kuten sanottua – riippuvuudet asuvat meissä kaikissa. Jos kuitenkin tunsit lukiessasi piston sydämessäsi niin pysähdy kysymään itseltäsi miksi niin kävi. Älä selittele, kaunistele tai oikeuta omalta kannaltasi asioita hyväksi vaan ole rehellinen itsellesi. Ärsyyntyminen tapahtuu vain asioista, joilla on merkitystä ja oman kasvun kannalta on tärkeää tunnistaa ne.

Vaatiiko muutos kriisin? Useimmiten kyllä. Elämässä opitaan ja tehdään muutoksia muutenkin kriisien kautta. Ja kun tarpeeksi alkaa ymmärtämään niin huomaa suorastaan odottavansa uutta kriisiä. Ei enää halua elää ilman niitä, sillä ne vievät aina tehokkaasti asioita elämässä eteenpäin. Ei pelätä kriisejä vaan otetaan ne avosylin vastaan. Riippuvuudet eivät myöskään tee ihmisestä huonompaa tai ilman niitä eläminen parempaa, sillä jokainen todella asiaa itsestään tarkastellut älyää kyllä, että riippuvuus asuu meissä jokaisessa. Ainut ero on, että toisissa se on puhjennut kun toisissa se horrostaa. Toleranssit ja määrät riippuvuuden synnylle ovat yksilöllisiä, mutta jokaiselle meistä on se raja piirretty johonkin.