InBody-väliaikamittaus (kesä 2017)

savolainen_slaavikyykky_inbody_20170613_cover

Liikuntakeskus Hukka järjesti tällä ja viime viikolla kahtena arkipäivänä InBody-kehonkoostumismittauksia 12 € tarjoushintaan (norm. 20 eur). Sovimme ystäväni kanssa käyvämme mittauksissa ja varasimme samalla hänelle ilmaisen ”tutustumispäivän” tehden mittauksien jälkeen jalkapäivän treenin. Edellisestä omasta mittauksesta oli kulunut jälleen 4 kk eikä ennakko-odotuksia ainakaan parantuneista tuloksista ollut. Päinvastoin, odotin heikentyneitä tuloksia johtuen lähes kuukauden mittaisesta huilista nivusleikkauksen jäljiltä maalis-huhtikuussa sekä ”mukavien”

Jatka lukemista

InBody-väliaikamittaus (talvi 2017)

Siluetti toimii likimain aina.

Oulun kaupungin liikuntapalvelut järjestää tällä ja ensi viikolla InBody-kehonkoostumusmittauksia Raksilan uimahallilla 5.5 € hintaan ja myöhemmin maaliskuussa Haukiputaalla ja Kiimingissä. Olin varannut ajan mittaukseen ystäväni kanssa hyvissä ajoin. Ajatuksena oli edullisen hinnan myötä katsoa mihin suuntaan tulokset olivat kehittyneet 4 kk takaisesta. Mittaukset sisälsivät lisäksi Polarin aerobisen kuntotestin ja puristusvoimamittauksen.

Jatka lukemista

88 vuorokautta

savolainen_slaavikyykky_88_vuorokautta

”No mistä se nyt on luopunut?” – niin, jostakin luopumisesta voisi tämänkin postauksen kuvitella kertovan kun edellinen ”220 vuorokautta” käsitteli alkoholista pitäytymistä. Olisin voinut otsikoida tämän postauksen ”sokerittomaksi syyskuuksi” ja aloittaa sanoilla ”Hei! Nimeni on Milan ja olen addikti. Sokeriaddikti.” – mutta lasketaan mieluummin päivissä tämäkin muutos.

Jatka lukemista

InBody-kehonkoostumusmittaus (syksy 2016)

savolainen_slaavikyykky_inbody_6924

Liikuntakeskus Hukka järjesti reilu pari viikkoa sitten kahden arkiaamupäivän ajan InBody-kehonkoostumismittauksia 5 euron tarjoushintaan (norm. 39 eur). Kirjoittelin elokuussa ”Mikä liikuttaa minua” -artikkelin lopussa, että oma fiilis kertoo etten olisi kovin kaukana omasta vanhasta ”kuntohuipusta” ja voisin uskaltautua pitkästä aikaa InBody-mittaukseen. Kun Hukan 40-vuotissynttäriviikko toi tämän tarjouksen eteen niin eihän siinä sitten ollut kahtaa sanaa.

Jatka lukemista